Kritiikki Parnassossa

Kuva sarjasta Suomenlinna

Seuraavassa pieni kommentti Trifonovin syndrooman kritiikkiin Parnassossa, joka ilmestyi itsenäisyyspäivän jälkeen (Parnasso 6–7/2017). Lehden nykyisen käytännön mukaan arvosteluosaston avaa oma sisällysluettelo. Hämmentävästi sisällysluettelossa ei vastoin odotuksia näkynytkään Trifonovin syndrooman arvostelua. Luettelo päättyi sivulle 94. Tarkistuksen jälkeen paljastui kuitenkin, että Ville Ropposen juttu oli sivulla 96. Trifonovin syndrooman arvostelu ei ollut ikään kuin ylittänyt sisällysluettelokynnystä.

On hieno ja arvokas asia, että kirja noteerataan perinteisessä kirjallisuuslehdessä.

Otsikon ”Koettua ja punnittua” mukaisesti arvostelija pyörittelee kirjan sisältöjä ja Markku Soikkelin Kiiltomato-arvostelun tapaan antaa neuvon, mitä juttuja ”olisi ehkä voinut jättää poiskin”, koska ne tuntuvat ”laajennetuilta kirja-arvosteluilta”. Näiden joukossa on muun muassa Musil-essee, joka on kaikkea muuta kuin laajennettu kirja-arvostelu. Sen pointtihan on omaperäinen oivallus Keisarin ja Moosbruggerin paralleellista, ilmiöiden perimmäisestä yhtäläisyydestä. Kriitikko olisi voinut pohtia tämän havainnon painoa.

Arvostelun yleissävy on hapan, vaikka peräti kolmessa kohtaa arvostelija myöntää kehittelyn ”kiinnostavaksi” sekä: ”välillä kuitenkin (!) Sinnemäki yltää hyviin analyyseihin”. Kiven Kihlauksen tarkastelu ”on enemmän artikkeli kuin essee” (mitä välii?) – mutta ei sanaakaan siitä, mitä siinä sanotaan, vieläpä naisnäkökulmasta. Myöskään muiden juttujen kohdalla ei paneuduta itse esseiden sisältämään argumentaatioon.

Ville Ropponen on venäläisen kirjallisuuden erikoistuntija, kuten lehden krediiteissä kerrotaan. Trifonov-esseestä hän sanoo: ”Muuten suhteellisen kiinnostavasta esseestä puuttuu jännite.” Tämä on arvostelun epäreiluin väite. Eihän essee jännityskirjallisuutta olekaan, mutta on siinä silti jännite: pitkin juttua tähdätään loppuratkaisuun, Trifonovia vaivanneeseen motiivien ristiriitaan. Toisin sanoen esseessä on pointti: siinä on kehittelyn tuloksena päädytty loppuratkaisuun eli Trifonovin syndrooman määritykseen hänen tuotantoaan analysoimalla. Kriitikon lukutaidon edellytyksenä on vähintään tämän havaitseminen. On myös aihetta kysyä venäläisen kirjallisuuden erikoistuntijalta, tunteeko hän aiemmasta Trifonov-kirjallisuudesta tämänsuuntaista tulkintaa. Jos ei tunne, hän voisi antaa esseen sisältämästä kontribuutiosta reilusti tunnustusta tai ainakin punnita sen arvoa.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *