Presidentti ja kasakka

Pogromin uhri Clarice Lispectorin äiti. Clarice syntyi 10.12.1920. (Kuvan lähde: Benjamin Moser, Why This Wolrld)

Presidentti Sauli Niinistö herätti vajaa viisi vuotta sitten laajaa huomiota kasakka-puheessaan Maanpuolustuskurssin avajaisissa 10.11.2014. Vastaanotto oli enimmäkseen myönteistä ja presidenttiä kiitettiin rohkeasta avauksesta. Jopa Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Puškov naureskeli televisiossa sille ja sen Ukraina-konnotaatioille (Mirja Kivimäen haastattelu, MTV-uutiset 11.11.2014).

Näin kuuluu Niinistön puheen kohta:

”Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ’Kazak berjot što ploha ležit’ eli ’Kasakka ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni’. Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen.”

Puheen viittauksia pidettiin hieman arvoituksellisina. Ilmeistä kuitenkin oli, että presidentti viittasi Venäjän kasvaneeseen uhkaan (Krimin valtaus) ja kehotti ovelasti kansalaisia valppauteen, varautumaan johonkin mahdollisesti pahempaan.

Mutta mutta. Sana on kaksiteräinen miekka. Tässä sanonnassa puhuu myös pogromien todellisuus. Yhtäkkiä presidentin sananvalinnat eivät tunnukaan enää yhtä hauskoilta kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää (jos nyt ovat koskaan tuntuneetkaan). Siitä kertoo analogia pogromeihin omaa kieltään.

Tämä kirkastui lukiessani Clarice Lispectorin kirjailijaelämäkerran kuvausta Venäjän vallankumousta seuranneen kansalaissodan juutalaisvainoista Ukrainassa. Kuvauksen primaarilähde on Amerikan juutalaisneuvoston vuonna 1920 New Yorkissa julkaisema ja Israel Goldbergin toimittama raportti The Massacres and Other Atrocities Committed against the Jews in Southern Russia. A Record Including Official Reports, Sworn Statements and Other Documentary Proof, 13–14. Tätä raporttia siteeraa Benjamin Moser teoksessaan Why This Wolrld. A Biography of Clarice Lispector (London: Penguin Books 2014) ja sen sivuilta 25–26 on peräisin seuraava suomennokseni, joka kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti (kursivoinnit minun; sitaatti päättyy ***-merkkiin).

Joulukuun lopulla 1918 alkoi suuri pogromien aalto, historiallisesti ennen kokemattomien hyökkäysten sarja, joka sai Ukrainan pellot ja kaupungit tulvimaan juutalaisten verta. Epidemian lailla leviävänä se ylitti kaikki aiemmat vainot ääriinsä viedyssä julmuudessa, väkivaltaisuuksien armottomassa perinpohjaisuudessa ja barbaaristen rikollisten alastomassa verenhimossa.

Aikalaisraportin mukaan ”tyypillinen pogromi” eteni suunnilleen näin:

Joukkio tunkeutuu kylään (kaupunkiin), valtaa kaikki kadut, hajaantuu ryhmittäin juutalaisten taloihin, tappaa ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikki vastaantulijat, paitsi naisia, jotka raiskataan petomaisesti ennen murhaamista, ja miehet pakotetaan luovuttamaan kaiken talossa olevan ennen tappamista.

Kaikki otetaan mikä irti lähtee, loput tuhotaan, seinät, ovet ja ikkunat särjetään rahoja etsittäessä. Yhden ryhmän poistuttua tulee toinen, sitten kolmas, kunnes absoluuttisesti ei ole jäljellä mitään mikä lähtisi irti. Kaikki vaatteet ja kankaat viedään, ei vain niiltä jotka välttyvät kuolemalta vaan myös kuolleitten päältä. Kylään perustetun uuden hallinnon tai ystävällismielisinä pidettyjen kristittyjen puheille menee ihmeen kaupalla hengissä säilyneiden juutalaisten lähetystö hakemaan turvaa. Säännöllisesti uudet vallanpitäjät suostuvat myöntämään suojelua sillä ehdolla, että juutalaiset maksavat tietyn pakkoveron. Kun maksu on saatu kokoon äärimmäisin ponnistuksin esitetään uusi vaatimus luontaismaksuista: juutalaiset velvoitetaan luovuttamaan tietty määrä saappaita ja tietty määrä lihaa sotilaille. Sillä välin pienet ryhmät jatkavat juutalaisten terroria, perivät rahaa, murhaavat ja raiskaavat. Sitten kylän valtaavat neuvostojoukot, jotka usein jatkavat edeltäjiensä ryöstelyä. Mutta rintaman vaihdellessa palaavat pian taas kaikki joukkiot ja sitä mukaa myös valta vaihtuu toisiin käsiin. Esimerkiksi Boguslav vallattiin viisi kertaa yhden viikon aikana. Jokainen muutos hallituksessa tai hallinnossa aiheuttaa uuden pogromin, ja lopulta väestö pakenee kauhun vallassa – hukassa ja loppuun ajettuna, puilla paljailla ja paljain jaloin, vailla pennin pyörylää taskussaan – säässä kuin säässä ja matkan vaaroja uhmaten lähimpään kylään toivoen turhaan saavansa turvaa siellä.

Näitä kaikkien sodan osapuolten toteuttamia pogromeja oli vähintään tuhat. Venäjän Punainen Risti arvioi, että vuoteen 1920 mennessä ainakin 40 000 juutalaista oli tapettu mutta myönsi, että todellista lukua ei voi milloinkaan tietää. Tilasto ei loppujen lopuksi sisältänyt ”niitä jotka kuolivat vaeltaessaan kylästä toiseen suojaa etsien, niitä jotka heitettiin junista ja ammuttiin, niitä jotka hukutettiin jokiin eikä niitä jotka murhattiin metsissä ja muissa yksinäisissä ja syrjäisissä paikoissa. Yllä mainittuihin lukuihin eivät sisälly ne, jotka kuolivat haavoihin, tulehduksiin ja nälkään tai paleltuivat kuoliaaksi.”

***


Benjamin Moserin mukaan pogromissa raiskauksen uhriksi joutunut ja syfilistartunnan saanut Mania Lispector synnytti Claricen 10.12.1920. Muutamaa kuukautta myöhemmin talvella 1921 Lispectorin kolmilapsinen perhe pääsi pakenemaan Ukrainasta ja päätyi Brasiliaan. Tämä tapahtui kreivin aikaan, sillä vuosina 1921–1922 ainakin miljoona ihmistä kuoli nälkään Ukrainassa.

Tämä oli toki vasta alkua. Goldbergin raportti ilmestyi tuoreeltaan vuonna 1920. Stalin tapatti nälkään miljoonia ukrainalaisia 1932–1933 (holodomor), sitten tulivat natsien juutalaisvainot miljoonine kuolonuhreineen (holocaust). Silloinkin otettiin irti kaikki mikä irrotettavissa oli.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *