Anssi Sinnemäen Trifonovin syndrooma ilmestynyt

Anssi Sinnemäki täytti 70 vuotta 18.09.2017. Syntymäpäivän merkeissä ilmestyi hänen esseekokoelmansa Trifonovin syndrooma ja muita kirjallisuusesseitä. Siinä Sinnemäki tuttuun, taattuun ja tunnustettuun tapaansa käsittelee kriittisesti, sensitiivisesti ja kekseliäästi kirjallisuuden suuria nimiä, ja vähän pienempiäkin. Yksistä kansista löytyy jälleen kokoelma uusia näkökulmia ja yllättäviä yhtymäkohtia teoksiin, jotka luultiin jo loppuun luetuksi.

Teos jakautuu kolmeen osastoon, ulkomaalaiseen ja suomalaiseen kirjallisuuteen sekä niiden väliin: universaaliseen. Ensimmäisen osaston kärkiartikkelina on Juri Trifonovin tuotantoa ja sen kehitystä käsittelevä Trifonovin syndrooma, kotimaisen kirjallisuuden osastossa paljon huomiota herättänyt Aleksis Kiven Kihlaus naisnäkökulmasta.

Eri julkaisuissa vuosina 2008–2016 aiemmin ilmestyneiden esseiden lisäksi mukana on myös ennen julkaisematonta, kuten kahden osaston väliin sijoittuva laaja essee Kirjailijan urapolku luonnonvalintana. Siinä kyse on siitä, kuinka kirjailijaksi tullaan (vaikeimman kautta!). Vakuudeksi näyttönä on yli 80 tapauskertomusta.

Kirjan päättää essee Runon elementit. Siinä tarkastelun kohteena on neljän runoilijan esikoiskokoelmat näkökulmana kutakin teosta hallitseva kosminen alkuaine eli elementti: Anja Kosonen / Maa, Leevi Lehto / Ilma, Kristina Carlson / Tuli, Mikko Rimminen / Vesi.

Trifonovin syndrooma: 240 sivua, sidottu suojapaperein.

Tilaukset osoitteesta info@tamarapress.fi

Hinta toimituskuluineen 25,00 euroa (sis. myös alv). Liitä tilaukseen mukaan toimitus- ja laskutusosoite. Toimitus tilaajalle heti kun maksu on siirtynyt Tamara Pressin tilille.

Tutustu myös  Anssi Sinnemäen aiemman tuotannon esittelyihin.