On kulunut 50 vuotta Leevi Lehdon Muuttuneen tuulen ilmestymisestä (Kansi: Ahti Lavonen). Tätä juhlistettiin ravintola Kaisaniemessä 28.09.2017. Samalla julkistettiin Leevin esseekokoelma “Suloinen kuulla tuo kuitenkin oisi” – Esseitä 2010–2017.
Kymmenkunta puhujaa esitteli ja käsitteli Leevin verrattoman monipuolista uraa. Anssi Sinnemäen osana oli itse Muuttuneen tuulen esittely näin sanoen:
Kaksi viikkoa sitten ilmestyneen kirjani Trifonovin syndrooman viimeinen essee käsittelee neljää esikoisrunokokoelmaa, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1961 ja 2000 välillä.
Niitä yhdistää se, että jokaisessa kuvaston hallitsevana elementtinä on jokin neljästä kosmisesta alkuaineesta eli elementistä – maa, ilma, tuli, vesi –, mutta niitä erottaa se, että jokaisen esikoisen peruselementti on eri.
Muuttuneen tuulen elementti on, tietysti kuten jo nimestä arvata saattaa, ilma. Tuuli on ilman olomuoto. Lisäksi tuuli on ilman elementille ominaista jatkuvaa liikettä, ja sitäkin jatkuvampaa liikettä on muuttunut tuuli – kokoelma tuntuu nimestään lähtien suorastaan purjehtivan elementissään.
Muutenkin, 16-vuotiaan Leevi Lehdon vuonna 1967 ilmestynyttä esikoiskokoelmaa luonnehtii kauttaaltaan ilmatilan hallinta. Kokoelma on ällistyttävän tasapainoinen ja kypsä esitys, varsinkin kun ottaa huomioon, millaisen paineen alla se on syntynyt.
Leevin astinlauta alaikäiseksi esikoisrunoilijaksi oli aikoinaan paljon huomiota herättänyt Parnasson lyriikkakilpailu, jonka tulokset julistettiin vuoden 1967 Parnasson ensimmäisessä numerossa. Siitä voidaan päätellä, että Muuttuneen tuulen pohjat oli kirjoitettu itse asiassa jo 15-vuotiaana. Rimbaud!
Kilpailun voittajaksi tuli Simo Lyly palkintona 1000 markkaa eili 1653 euroa, toiseksi Leevi Lehto, jonka palkintosumma oli 600 markkaa eli 991,60 euroa. Muille maininnoille jäi useita myöhemmin nimeä luoneita tekijöitä kuten Jarkko Laine, Juhani Ruotsalo, Juha Vakkuri, Kari Saviniemi, Caj Westerberg.
Luotettavan tiedon mukaan Leevi oli Anhavan suosikki, mutta raadin muut jäsenet, Mirjam Polkunen ja Rauno Ekholm, jyräsivät hänet, tai ainakin Mirjam jyräsi.
Tyypillisiä Leevin esikoisen ilmakuville on tilanne, jossa tuuli tarttuu puihin ja puiden lehtiin, seuraavassa satunnaisesti poimittuja esimerkkejä. »kun haavan lehdet saavat tuulta» – »puitten lehdet saavat tuulta syksy» – »ulkona viileä tuuli rakentaa viileitä kuvioita vihreisiin puihin» – »mäntyjen oksat alkoivat liikuskella / alkavassa tuulessa» – »Lempeä tuuli tekee lempeitä kuvioita puihin ja takaisin». Vielä viimeisenkin runon avauksessa kietoudutaan leppeän tuulen vaippaan.
Ei toki Leevi ole ensimmäinen runoilija, jonka puut liikkuvat tuulen voimasta. Samassa »Runon elementit»-esseessä kerron kahdesta nuoresta kriitikosta, jotka päättelivät Anja Kososen Meriluoto-epigoniksi, koska hänen yhdessä runossaan esiintyy sana meriluoto, tosin pienellä ännällä. Valppaat kriitikkomme olivat Pentti Saarikoski ja Pekka Tarkka.
Pitäisikö minun nyt leimata Leevi Danten plagioijaksi, kun suuri firenzeläinen kirjoittaa Paratiisissa: »Kuin lehvä, leyhyttämä tuulen, painaa / pään alas, nousten jälleen voimallansa / omallaan, joka ylöspäin sen nostaa.»
Vastaan: Ei pidä. Leevin tuulikuvaston huipentaa ja kumoaa ikimuistettavat rivit, joille Dantekaan ei mahda mitään:
»…en osaa vastata enkä jättää vastaamatta harmaat pilvet eivät vielä varjosta aurinkoa suljen silmät ja avaan ne katson puita kaipaan aikaa eteenpäin tai takaisin seudulle missä tuuli aiheutui puitten heilunnasta eikä päinvastoin»
»takaisin seudulle missä tuuli aiheutui puitten heilunnasta eikä päinvastoin»!
Nämä rivit ovat kestävä vahvistus ja viimeinen niitti sille, mitä esseessäni sanon Muuttuneen tuulen syvimmästä olemuksesta. Siteeraan itseäni muutaman kappaleen verran.
Muuttuneessa tuulessa ilman elementtiin kiinnittyvän kuvaston lähes pakkomielteiseltä näyttävän käytön takana täytyy olla jotakin »syvempää». Sen täytyy sellaisenaan olla merkki tai oire jostakin. Ja onhan se. Teos on pienestä koostaan huolimatta suuri vapauden laulu.
Ilman elementin täydellinen dominointi sen kaikissa eri sävyissä Muuttuneessa tuulessa on vapauden julistus – irtioton, lentoonlähdön, muutoksen korkea veisu. Selkein merkki siitä on kokoelman valmistumisen yhteydessä tapahtunut nuoren tekijän lopullinen lähtö kotoa, irti herätyskristillisen helluntailaisuuden painostavasta ilmapiiristä omille teille. Se vaati lujaa luonnetta. Leevi ei ole milloinkaan sanonut olleensa uskonnon uhri, vaan ilmaissut ainoastaan tehneensä ehdottoman ratkaisun, joka on pitänyt. Tätä ilmentää Muuttunut tuuli.
Viisastelen vielä esseen lopuksi tekeväni paljastuksen ja muistutan kokoelman nimeen sisältyvästä kaksimielisyydestä, joka vahvistaa esittämääni tulkintaa ja vastaa muutenkin Leevin verbalistiikkaa. Muuttunut tuuli viittaa paitsi ilmavirtaukseen myös muuttuneeseen moodiin, mielialan muutokseen. Siitähän Muuttuneessa tuulessa juuri onkin kysymys, muuttuneesta tuulesta!
Tähän päättyi esitykseni Muuttuneesta tuulesta. Valitettavasti!
Ensinnäkin, tarkkaan ottaen olin väärässä, kun sanoin ettei Leevi ole milloinkaan sanonut olleensa uskonnon uhri, vaan ilmaissut ainoastaan tehneensä ehdottoman ratkaisun, joka on pitänyt. Ei tosin uhri, mutta hän on jo vuosikymmenen alussa ja nyt julkaistavassa esseekokoelmassa kertonut komean tarinan, isän ja pojan keskustelun saunan lauteilla. Siinä isä siunaa poikansa lähtemään omille teilleen, irti uskonyhteisön pakotteista.
Muuttuneen tuulen vapauden julistuksen – irtioton, lentoonlähdön – korkeaa veisua voidaan tarkastella takavuosien muotitermin transgression tyyppiesimerkkinä. Mikä olikaan maailmankirjallisuudessa kuvattu ensimmäinen transgressio, rajanylitys? Sehän on Ensimmäisen Mooseksen kirjan karkotus Paratiisista.
Karkotus Paratiisista on rangaistus syntiinlankeemuksesta. Sitä sanotaan myös ostrakismiksi, joka on sulkemista pois yhteisöstä. Leevin tapaus on tätä, mutta toisaalta se on luonteeltaan hyvin erikoinen. Oikeastaan se on ostrakismia nurinkäännettynä, onnekkaana lähtönä maailmaa valloittamaan. Leevin ja isän kohtauksessahan on kyseessä, riippuen tarkastelukulmasta, yhtä hyvin irtiotto helvetistä kuin karkotus paratiisista.
Yhtä kaikki: Muuttunut tuuli on transgression korkea veisu.
Eikä tässä kaikki. En ottanut sattumalta Dantea esiin. Dante on paljon velkaa Leeville. Ajatellaan vaikka Paratiisin kuvausta transgressiosta niin kuin itse karkotettu Adam asian esittää runoilijalle: »Siis poikani: puun hedelmän ei syönti / ei syy itsessänsä syy ollut moisen paon / vaan yksin yli rajamerkkein käynti» – eli transgressio.
Tämä oli Leinon suomennos, näin vuorostaan Elina Vaara: »Siis poikani: maanpaon syy niin pitkän / ei itse puusta syönti, vaan se, ja vain / se, että käytiin yli rajan.»
On hyvä lopettaa Dante-suomennosten yhteydessä julkaistuihin tämän säkeistön selityksiin. Leino: »Syntiä ei ollut hedelmän syöminen vaan halu hankkia henkistä hyvää yli sallitun määrän, ’tulla Jumalan kaltaiseksi’.» Vaara: »Ensimmäisen synnin luonne oli ihmiselle määrätyn rajan ylittäminen, hybris, halu tulla Jumalan kaltaiseksi.»
On hienoa, että 50 vuoden ikäinen esikoinen elää ja voi hyvin. Onneksi olkoon!
