Eila Kivikk’aho, 100 vuotta syntymästä

Viime vuosisadan jälkipuoliskolla suomalaisessa runoudessa ja suomalaiseen runouteen merkittävästi vaikuttaneen Eila Kivikk’ahon (1921–2004) syntymästä tuli viime talvena kuluneeksi 100 vuotta. Koronan takia hänen muistokseen järjestetty matinea voitiin pitää vasta marraskuussa, muutamaa viikkoa ennen toisen mestarin Eeva-Liisa Mannerin 100-vuotismuistojuhlintaa. Eila Kivikk’ahon kirjeisiin ja muihin teksteihin perustuva Siru Kainulaisen elämäkertateos Sillä kirjoittamasta en lakkaa (Partuuna) julkistettiin runoilijan 100-vuotismatinean yhteydessä.

Kannen kuva (rajattu) Airi Jensen. Tanskaan avioitunut Jensen oli Kivikk’ahon nuoruudenystävä ja pitkäaikainen kirjeenvaihtotoveri.

Eila Kivikk’aholla on vakiintunut paikka suomalaisen runon kaanonissa. Sotienjälkeisessä murroksessa hänen tuotantonsa osuu traditionaalisen ilmaisun ja uudistuvan modernismin saumaan erityisellä tavalla: hänen tuotantonsa poljentoon, sointuun ja riimiin perustuvat laululliset ominaisuudet jatkavat esimerkiksi esikuvansa Otto Mannisen hengessä, mutta erityisesti japanilaisen tanka- ja haiku-muotoa käyttämällä hän ansioitui myös modernisteille ominaisen kuvarunon kehittäjänä. Siirtymä ei ollut vaivaton: ”Oli kerran lintu, / joka opetteli puhumaan. / Ja se oli vaikeampaa kuin laulu”, alkaa Niityltä pois -kokoelman viimeinen runo ”Vaikeampaa kuin laulu”.

Päällys Kristina Segercrantz. Koottujen runojen viimeinen laitos on vuodelta 2001. Mukana myös valikoima suomennoksia.

Taitavasti Kivikk’aho uudisti japanilaisista vaikutteista lähtien runoa, jonka keskiössä on itsenäinen kuva mutta jonka kehyksiin asettuu luontevasti myös tradition piirteitä sisäsointua ja riimiä myöten. Niukkasanainen mutta tiheä ilmaisu taipui paikoin myös iskeviksi kannanotoiksi, joissa runoilijan omasta, usein problemaattisesta tilanteesta lähtevä kuva laajenee kommentiksi maailmasta, luonnosta ja ihmisen ehdoista täällä kaikkeuden sininiitulla, Aleksis Kiveä tähän käyttääkseni.

Siru Kainulaisen alaotsikkonsa mukaisesti ”Eila Kivikk’ahon runoilijanelämää” kartoittava teos antaa erittäin tervetulleen ja merkittävän panoksen avaamaan Eilan lähtökohtia, kehitystä ja elämänkulkua (nyt puhuttelen häntä etunimeltä, tutustuin häneen vuonna 1964 ja tapasin neljän vuosikymmenen mittaan harvakseltaan mutta jokseenkin säännöllisesti). Pääasiallisena lähteenä ovat Eilan kirjeet, joista osa on ilmeisesti lähettämättömiä. Hieman hassu on Kainulaisen maneeri, kun hän siteeraa ensin kirjettä, Eilan ilmeikkään huoliteltua kieltä, ja seuraavassa kappaleessa toistaa omin sanoin, mitä lainatussa kohdassa juuri äsken sanottiin.

1961. Päällys Urpo Huhtanen. Parvi on ”välipolven” tilinteko (Mirjam Polkunen). Kokoelmassa Kivikk’aho antoi äänen kotinsa menettäneille: ”Tiet täyttyvät pakenevista, / täyttyvät tyhjentyäkseen. // Aorttansa täyteydeltä / seutu vuotaa kuiviin.

Kivikk’ahon runoudesta vuonna 2011 väitelleen Kainulaisen tarkoituksena oli alun perin kirjoittaa teos yhdessä Eilan tyttären Tarleena Sammalkorven kanssa, mutta väliin tuli Tarleenan ennenaikainen kuolema vuonna 2016. Kirja menetti jotain tärkeää, koska nyt siitä on jäänyt puuttumaan Tarleenan hiljainen tieto Eilan maailmasta. Ja toisaalta, Tarleenan pitkäaikaisena työtoverina tunsin hänen toimittajankykynsä ja tyylitajunsa, eivätkä nämä ominaisuudet olisi olleet tässä pahitteeksi. Mutta yhtä kaikki, erityisesti Eilan kirjeiden kautta kirjassa tulee kuuluviin Eilan autenttinen ääni, eivätkä piiloon jää myöskään hänen elämänsä traagiset vaiheet, jotka paradoksaalisesti tekivät hänestä myös ainutlaatuisen ”vaikenemisen runoilijan”.

Omistus 50 vuotta täyttävälle Ainolle. Huomaa tekijännimen oikeinkirjoituksen korjaus.

Laululyriikan puolella Eilan tunnetuimmat bravuurit ovat ”Nocturno” esikoiskokoelmassa Sinikallio (1942) ja ”Kansanlaulun tapaan” kokoelmassa Venelaulu (1952). Tähän lainaan kuitenkin paria rukouksen muodon saanutta runoa.

1945. Päällys ehkä
Tapio Tapiovaara?

Ensin ”Aamurukous” Viuhkalaulusta (1945):

Näen hohtavat taivaanrannat,
mut pyydän vielä tätä:
kun päiväni painua annat,
älä yksin yöhön jätä

vaan suo minun muistaa silloin
tämän hetkeni selkeä usko:
– joka auringon lasku illoin
on jossakin aamunrusko.

1952. Päällys Maarit Larva.

”Muuan isämeitä” on Venelaulusta:

Anna meille – tarkoitan:
älä ota pois.
Vaikeata lastesi
luopua ois.

Elämäämme helpottaa
vaikket koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.

1951. Päällyksen suunnittelija
tuntematon. Huomaa perhonen
luovutetun Karjalan kohdalla?

Seuraavassa näytteeksi esikoistyttärelle Tarleenalle omistettu ”Kesäruno” kokoelmasta Niityltä pois (1951):

En ole pukeva lastani
silkkimekkoon.

Risaiset housut ja vääränvärinen nuttu,
siinä se asu, joka ei loukkaa silmää,
joka ei poikkea vetten puitten teitten
maitten riekaleriemusta,
kauneudesta.

Karta silkkiä, nuppusormi.
Paina poskesi rosoista kaarnaa vasten.
sen sisar olet.

Viimeinen kokoelma vuodelta
1995. Päällys Irmeli Ilmanen.

Sitten vielä Eilan pari haiku-esimerkkiä Ruusukvartsi-kokoelmasta:

Luovuin kaikesta
niin kuin maisema teistään
lumien tullen.

Siinä on minäpuhuja metaforisesti yhtä maiseman kanssa. Toista hallitsee sosiaalinen aspekti:

Vähemmistöillä
omat alistettunsa,
erakko tietää.

Nuori Eila. Kuvattu muistomatinean julisteesta.

P. S. Olen aiemmin käsitellyt Eilan paljon tulkittua ”Tanka-satua” esseessä ”Moderni runo ja kritiikki” (ks. Anssi Sinnemäki: Trifonovin syndrooma. Tamara Press 2017, 175–187; aiemmin julkaistu 2008 Eilan vävyn Kaarlo Tuorin juhlakirjassa Demokraattisen oikeuden ehdot). Nyt Eilan elämä ja teokset alkoivat pyöriä päässäni niin, että päätin ryhtyä epigoniksi ja laatia haikun à la Eila:

Huomenlahjana
lintukoto – saantona
on lintukato.

Vai pitäisikö sen sittenkin mennä astetta synkeämmin, nokittamalla ääkkösiä pöytään:

Myötäjäisinä
lintukoto. Jäämistö –
lintukatoko?

Lukija voi valita vaihtoehdoista mieleisensä.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022, parhaat lukijani!

2 kommenttia artikkeliin ”Eila Kivikk’aho, 100 vuotta syntymästä

  1. Hei,

    Taidehallissa on parhaillaan Marjatta Hanhijoen näyttely. Siellä on hieno kuva Eila Kivikk´ahosta. Kannattaa käydä katsomassa!

    Hauskaa loppuvuotta

    yt

    urpo

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle urpo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.