Kaarlo Tuorin juhlakirja Demokraattisen oikeuden ehdot (Tutkijaliitto 2008, 19–28) sisälsi esseeni ’Moderni runo ja kritiikki’, joka myöhemmin ilmestyi myös kokoelmassa Trifonovin syndrooma (Tamara Press 2017, 175–187). Sen tähtäimessä oli ennen kaikkea Eila Kivikk’ahon monille tulkinnoille altis runo ’Tanka-satu’, mutta aiheen taustoittamiseksi käsittelin tekijöitä, jotka vaikuttivat sodanjälkeisen runon modernismin läpimurtoon Suomessa. Yhtenä referenssinä käytin yhdysvaltalaisen uuskritiikin tienraivaajan Cleanth Brooksin tulkintaa John Donnen runosta ’The Canonization’. Koska äsken tulin törmänneeksi aihetta sivuavaan uuteen lähteeseen, en malta olla palaamatta asiaan.
Samalla käytän tilaisuutta hyväkseni ja liitän lopuksi mukaan Donnen runon, joka on lyriikan historian huikeimpia suorituksia, rinnastettavissa esimerkiksi – jos osuva vertaus sallitaan – Valeri Brumelin kierähdystyylillä hyppäämään korkeushypyn ylittämättömään ennätykseen 228 cm, jonka Brumel ylitti Moskovassa 21.07.1963.
Esseeni alkuperäinen Brooks-passus kuuluu seuraavasti:
”Cleanth Brooksin The Well Wrought Urn vuodelta 1947 kuuluu alan klassikoihin. Sen lähtökohtana on näkemys, että runous perustuu paradoksille, ja paradoksin paradoksihan on se, että siitä ei voi tehdä parafraasia eli kertoa diskursiivisesti toisin sanoin, mitä runossa sanotaan. Silti hyvä runo on aina älyllisesti kiehtova haaste, jonka ydintä voidaan lähestyä sen kerroksia kuorimalla. Brooksin eräs paradoksi on, ettei hän itsekään voi välttyä jonkin tason parafraaseilta. Mutta olennaista onkin riisua harha, että runon ’sisältö’ tai ’merkitys’ voitaisiin purkaa läheskään tyhjentävästi toisin sanoin.
Brooksin teoksen nimi on peräisin tuomiorovasti John Donnen (1573–1631) runosta ’The Canonization’ (tässä kenties: Pyhittäminen). En pyri tekemään parafraasia Brooksin tulkinnasta, mutta kuitenkin: upea runo kuvaa rakkauden täyttymystä ja liittää sen kuoleman kuviin; keskeinen on myös Feeniks-motiivi, miten tuhkasta nousee uusi elämä; Brooks myös osoittaa lukuisia paradoksaalisia rinnastuksia, joita Donne kehittelee, mielestäni kuin säveltaideteoksessa ikään. Kuten sanottu, kaikkea ei voi sanoa: esimerkiksi Brooks ei sano ainakaan suoraan sitä, että yhdellä tasolla runo on ilmiselvästi orgasmiin huipentuva yhdynnän kuvaus, jota kautta saa selityksensä myös taidokkaasti muotoillun tuhkauurnan kuva: vagina.”
Ensinnäkin tarkennan yllä olevaa kuvausta. Brooks huomauttaa, että 1500- ja 1600-luvulla ’kuolla’ tarkoitti ’rakkauden täyttymyksen kokemista’ (”…to ’die’ means to experience the consummation of the act of love”). Eli Brooks viittaa toki, lievän eufemistisesti, rakastelun tuottamaan hekumaan, mutta varsinaisesti hänen tulkintansa lopputulema on, että runo itsessään on taiten tuunattu uurna, the well wrought urn.
Toiseksi, huomasin antikvariaatissa pistäytyessäni sattumalta, että Brooks palasi aiheeseen 30 vuotta myöhemmin, nimittäin Cleanth Brooksin ja Robert Penn Warrenin 600-sivuisessa klassikossa Understanding Poetry, sen neljännessä editiossa vuodelta 1976 (alkuteos on vuodelta 1938, sitä seuraavat editiot vuosilta 1950, 1960 ja 1976). Vuoden 1976 editioon on lisätty Canonization-osuus, jonka tulkinnassa Brooks myötäilee aiempaa versiotaan, mutta hieman uskalletummin sanakääntein. Nyt Brooksin mukaan: Renessanssin aikaan ’kuolla’-verbi saattoi viitata tietyissä yhteyksissä käytettynä seksuaaliseen merkitykseen: tarkoittamaan seksiaktin kohokohdan kokemista (”In the Renaissance, ’to die,’ when used in certain contexts, carried a sexual meaning: it meant the experience the climax of the sexual act”).
Omana aikalaisenani, 1900- ja 2000-luvun kielikansalaisena huomautan, että orgasmia on kutsuttu pieneksi kuolemaksi, luultavasti myös 1700–1800-luvulla. Sekin on eufemismi, mutta kuolemankuvana samalla myös hyperbola, ja näin siinä toteutuu eufemismin ja hyperbolan yhdyntä aidossa Cleanth Brooksin tarkoittamassa paradoksin hengessä.
Runo on kirjoitettu 1590-luvulla mutta julkaistu vasta 1633, kaksi vuotta Donnen kuoleman jälkeen. Verkossa sille löytyy paljon tulkintoja, jopa säe säkeeltä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, Brooksin paradoksista lähtevä tulkinta, jonka ympärille myös runon wikipedia-artikkeli kiertyy, tälläkin hetkellä, vuonna 2022, 75 vuotta sen julkaisemisen jälkeen.
Paradoksi kummittelee myös Encyclopedia Britannican hakusanassa, jossa runoa luonnehditaan vapaasti tulkittuna seuraavasti (alkuteksti: https://www.britannica.com/topic/The-Canonization):
”John Donnen runon ’The Canonization’ puhuja käyttää uskonnollisia käsitteitä yrittääkseen todistaa että hänen rakkausjuttunsa (his love affair) on ylentävä hänet pyhimyksen kaltaiseksi. Runossa Donne käyttää taitavasti paradoksia, kaksimielisyyttä ja sanaleikkejä.
Runon viisi säkeistöä – jotka noudattavat riimikaavaa abbacccaa – vastaavat temaattisesti kristillisen kanonisaation askelmia. Puhuja aloittaa puolustuspuheensa sanoilla ’Jumalan tähden, pidä suusi kiinni ja anna mun rakastaa’. Siitä hän etenee todistaakseen rakkausjuttunsa pyhyyden ja päätyy toiveeseen, että hänen hurskas suhteensa toimisi mallina muillekin.”
Artikkelin alla sanotaan, että sen on hiljattain [2011] tarkistanut ja päivittänyt Kathleen Kuiper. Siitä huokuva ironinen asenne kuulostaa siltä kuin Britannicassa olisi jääty ihastelemaan Eero Salmisen sisäjalkatyylillä hyppäämää maailmanennätystä 210 cm, jonka Salminen ylitti Helsingissä 16.08.1959.
Ja lopuksi itse runo. Brooks & Warren 1976 selittää alaviitteessä yhden säkeen, Add one more to the plaguie Bill. Se viittaa viikoittain painettuun listaan Lontoossa ruttoon kuolleista. Brooks muistuttaa myös, että King’s – – stamped face tarkoittaa kolikkoon lyötyä kuninkaan naamaa. Valitettavasti en saa toistaiseksi ohjelmaa noudattamaan säkeitten sisäänvetoa.
Oi jospa Toivo Lyy tai joku muu mestari nousisi haudastaan ja kääntäisi runon suomeksi!
The Canonization by John Donne
For Godsake hold your tongue, and let me love,
Or chide my palsie, or my gout,
My five gray haires, or ruin’d fortune flout,
With wealth your state, your minde with Arts improve,
Take you a course, get you a place,
Observe his honor, or his grace,
Or the King’s reall, or his stamped face
Contemplate; what you will, approve,
So you will let me love.
Alas, alas, who’s injur’d by my love?
What merchants ships have my sighs drown’d?
Who saies my teares have overflow’d his ground?
When did my colds a forward spring remove?
When did the heats which my veines fill
Adde one more to the plaguie Bill?
Soldiers finde warres, and Lawyers finde out still
Litigious men, which quarrels move,
Though she and I do love.
Call us what you will, wee are made such by love;
Call her one, me another flye,
We’are Tapers too, and at our owne cost die,
And wee in us finde the’Eagle and the Dove.
The Phœnix riddle hath more wit
By us, we two being one, are it.
So, to one neutral thing both sexes fit.
Wee dye and rise the same, and prove
Mysterious by this love.
Wee can dye by it, if not live by love,
And if unfit for tombes and hearse
Our legend bee, it will be fit for verse;
And if no peece of Chronicle wee prove,
We’ll build in sonnets pretty roomes;
As well a well wrought urne becomes
The greatest ashes, as halfe-acre tombes,
And by these hymnes, all shall approve
Us Canoniz’d for Love.
And thus invoke us: You whom reverend love
Made one anothers hermitage;
You, to whom love was peace, that now is rage;
Who did the whole worlds soule contract, and drove
Into the glasses of your eyes
(So made such mirrors, and such spies,
That they did all to you epitomize)
Countries, Townes, Courts: Beg from above
A patterne of your love!
