Anssi Sinnemäki: KAPINA RIPPITUOLISSA ja muita kirjallisuusesseitä
Tamara Press, 1989, 192 s., sid. ISBN 951-8994-00-5. Kansi: Jaakko Ollikainen.
– Jos taiteen kokijana Sinnemäki on uskonpuhdistaja, niin tutkijana ja ajattelijana hän on liberaali. (…) Nyt paljastuu se, miten ällistyttävän lähellä tämä lukutapa on niin metodeiltaan kuin sisällöltäänkin suurta suomalaista kansalliskirjallista kritiikkiä. – Jukka Mallinen, Kansan Uutiset 24.11.1989
– Sinnemäki osaa ladata merkityksiä ja yhteyksiä vaivattomasti. Itse asiassa tuo ohkainen kirja ulvoo hyllyssäni jo kolmatta lukukertaa. – Santtu Luoto, Rumba 21/89
– Esseissään Sinnemäki on ymmärtävä ja omaääninen kirjoittaja. – Tero Liukkonen, Helsingin Sanomat 13.11.1989
– Hän on tarkka lukija ja hän osaa myös yhdistää lukemansa perinteeseen. Teoslähtöisyys ei kuitenkaan estä Sinnemäkeä ottamasta aiheeseensa uutta näkökulmaa, tekemästä yllättäviä rinnastuksia ja vertailuja. Sinnemäen lähtökohta onkin usein juuri omaperäinen näkökulma. – Seppo Heiskanen, Demari 28.11.1989
Anssi Sinnemäki: PYHÄT PAIKAT ja muita kirjoituksia
Tamara Press, 2007, 238 s., nid., ISBN 978-951-8994-07-0
– Nimestään huolimatta Anssi Sinnemäen Pyhät paikat on epäpuhdas, sekarotuinen kirja. (…) Eheää jälkeä syntyi juuri 1980-luvulla, kuten isä-poika-teemaiset esseet mm. Arthur Milleristä, Franz Kafkasta ja Christer Kihlmanista osoittavat. ”Siinä toveruuden maailmassa, jota marxilaisuus lupailee, piilee pohjimmaisena isänmurha”, Miller totesi muistelmissaan – omakohtaisesti. Epäilemättä ajatus on lyönyt jälkensä myös Sinnemäen, Marxin opista varhain haltioituneen papinpojan, ideologisiin perustuksiin. (…) Sinnemäki osaa niukkaan tilaankin puristaa asiantuntevaa, olennaista luonnehdintaa kirjailijoista. Esimerkiksi Hannu Salamaa – jonka suhteen hän 70-luvulla iski kirveensä kiveen – ja tämän myöhempää pienoisromaania Amos ja saarelaiset (1987) Sinnemäki analysoi monisärmäisesti. – Veli-Pekka Leppänen, Helsingin Sanomat 20.3.2008
– Sinnemäen salainen pahe näyttääkin olevan kirjailijoiden lokerointi. (…) Nimiessee ”Pyhät paikat” on kekseliäs, vinon moralisoiva kirjoitus. – Ville Hytönen, Parnasso 1/2008
Anssi Sinnemäki: VASTAKIRJA eli miten lapset syövät vallankumouksensa
Paasilinna, 2011, 313 s., sid., ISBN 978-952-5856-21-7. Kansi: Pekka Loiri
– Vastakirjassa on monia oivaltavia huomioita esimerkiksi Päätalosta, jota Sinnemäki muistuttaa jo 1979 verranneensa Proustiin, Haanpäästä, Kailaasta, Henry Parlandista, Alice Munrosta, Musilista, Philip Rothista. Sinnemäen esteettinen taju on niin herkkävaistoinen, että sitä enemmän ihmettelee, miksi se petti Hannu Salaman Siinä näkijä, missä tekijän (1972) kohdalla. – Lea Toivola, Kanava 6/2011.
Anssi Sinnemäki: SOTA KENTÄSTÄ JA KASARMISTA
Paasilinna, 2014, 308 s., sid., ISBN 978-952-5856-35-8
– Sinnemäki on tehnyt tarkkaa työtä eritellessään Kentän ja kasarmin aikalaiskritiikkiä. (…) Mutta onneksi toisinaan löytyy Sinnemäen itsensä kaltaisia, aiheelleen omistautuneita tutkijoita, joilla riittää kärsivällisyyttä keskittyä siihen, mitä alunperin on sanottu ja miten tieto ajan kuluessa muuttaa muotoaan. (…) Sota kentästä ja kasarmista on erittäin sujuvasti kirjoitettu ja perusteellinen tutkimus haastavasta aiheesta. Sinnemäki pystyy ansiokkaasti osoittamaan, miten kaunokirjallinen teos pystyy ylittämään omat rajansa ja toimimaan ikään kuin ponnahduslautana laajemmille yhteiskunnallisille tarkasteluille. Jos kirjoittaja olisi taipunut käyttämään lähdeviitteitä, niin kyseessä voisi olla monet akateemiset tutkimukset perusteellisuudessaan ja päättelykyvyssään päihittävä tutkimus. (…) Sinnemäen tutkimuksen jälkeen Kenttä ja kasarmi avautuu kokonaan uudenlaisessa valossa ja varsinkin teoksen traagiset piirteet korostuvat. – Matti Mieskonen, Agricola-verkkojulkaisu 26.11.2014
– Aineistonsa Sinnemäki on koonnut olemassa olevista tutkimuksista ja väitöskirjoista, joista hän aiheellisesti osoittaa useita puutteita, lehtikirjoittelusta ja arkistolähteistä. Käytetty aineisto on sekä arvokas että monipuolinen. (…) Sinnemäen ”rapsodinen essee-esitystapa”, jossa yhtenä lähtökohtana ovat myös hänen omat kokemuksensa varusmiespalveluksesta, on tuottanut sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitetun teoksen. (…) Toisinaan kuitenkin ivallinen ja eri suuntiin letkautuksia jakeleva tyyli, yhdistettynä moraaliseen suuttumukseen Haanpään kohtelun johdosta, suorastaan heikentää argumentoinnin voimaa – Sinnemäen käsittelemät asiat ja hänen antamansa asiatiedot kun jo itsessään puhuvat omalla painollaan. – H. K. Riikonen, Tieteessä tapahtuu 4/2015
– Professori H. K. Riikonen kiittelee Tieteessä tapahtuu -lehdessä Sinnemäen kirjaa, mutta valittaa, että rönsyilevä, ivallinen, liioitteleva ja suuttunut tyyli heikentää argumentoinnin voimaa. Itse kyllä nautin Sinnemäen tyylistä. Ja tulin vakuuttuneeksi hänen pointeistaan. – Jukka Rislakki, Kanava 6/2015
– … ennen Sinnemäkeä kukaan ei ole vaivautunut käymään koko lehtivastaanottoa läpi. (…) Todellinen tikarinisku tuli Olavi Paavolaiselta Tulenkantajat-lehden näytenumerossa. Kun Sinnemäki on körttipapin poika, hänelle luontevin raamatullisin kuvin Kain Paavolainen tappoi kateudesta Abel Haanpään. (…) Tekijän todellinen löytö on lääkintäkapteeni H. G. Haahden väitöskirja Armeija terveydellisenä tekijänä yhteiskunnassa (1928). Kun sanataideteos aiheutti melkoisen jupakan, väitöskirja vaiettiin kuoliaaksi. (…) Sinnemäki esittää paljon näkemyksellisesti uudistavaa. – Kari Sallamaa, Kaleva 1.12.2014
– Helsingin Sanomat 30.11.2014: Vuoden 2014 kirjat /Kriitikoiden 3 suosituinta. Veli-Pekka Leppänen: 3. Sota Kentästä ja kasarmista. Pentti Haanpään puolustusasianajajana Sinnemäki ei hylkää objektiivista otetta. Hän lähestyy asiaa historiallisesti kontekstoiden, uteliaasti ja perinpohjin.
Anssi Sinnemäki: TRIFONOVIN SYNDROOMA ja muita kirjallisuusesseitä
Tamara Press, 2017, 240s., sid., ISBN 978-951-8994-09-4.
Jukka Kemppinen 1.10.2017: Olen kai lukenut kaikki Anssi Sinnemäen kirjat. Posti toi uusimman, ”Trifonovin syndrooma”. Sinnemäki on selvästi kaikkein parhaita esseistejämme ja erinomainen kirjallisuudesta kirjoittaja.
Takakannen teksti:
Anssi Sinnemäki on kokenut ja arvostettu kirjalllisuustietäjä, joka taas kerran avaa epäsovinnaiseen tapaansa uusia näkymiä kirjoihin, jotka luultiin jo loppuun luetuksi – kuten: Aleksis Kiveä naisnäkökulmasta.
Käännöskirjallisuutta käsittelevän osaston kärkenä on Juri Trifonovin tuotantoa ja sen kehitystä käsittelevä Trifonovin syndrooma, jossa neuvostoajan myöhäisen mestarin tuotanto asettuu yllättävään valoon. Osaston muita aiheita ovat J. D. Salinger, Jorge Luis Borges, Robert Musil ja Leif GW Persson.
Vuosina 2008–2017 syntyneiden esseiden uusimmat ovat Kirjailijan urapolku luonnonvalintana, jossa 80 tapauskertomuksen kautta tutkitaan sitä, kuinka kirjailijaksi tullaan (vaikeimman kautta!).
Runon elementeissä tarkastelun kohteena on neljä vuosina 1961–2000 ilmestynyttä esikoisrunokokoelmaa, joita hallitsee jokin neljästä kosmisesta alkuaineesta: Anja Kososen Kaupunki kääntyy, Leevi Lehdon Muuttunut tuuli, Kristina Carlsonin Hämärän valo ja Mikko Rimmisen Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja.